Skip to main content
Emberionin messuosasto ja henkilökuntaa.

Kansainväliset messut tukevat Emberionin kasvua

Emberionin messuosasto ja henkilökuntaa.
Case: Emberion Oy

Kansainväliset messut tukevat Emberionin kasvua

Kansainväliset messut ovat Emberion Oy:lle tärkeä osa myyntiä ja markkinointia. Yritys osallistuu säännöllisesti alan johtaviin tapahtumiin ja luottaa messuosaston suunnittelussa sekä toteutuksessa Messuan asiantuntemukseen. Yhteistyö vapauttaa aikaa liiketoiminnan kehittämiseen ja asiakkaiden kohtaamiseen.

Jaana Kalliokoski 17.10.2023 3 min lukuaika

Emberion Oy:lle kansainväliset messut ovat myynnin ja markkinoinnin kannalta elintärkeitä tapahtumia. Yritys on ulkoistanut messuosaston suunnittelun ja toteutuksen Messuan osaaviin käsiin jo kuuden vuoden ajan.

Emberion on suomalaisperusteinen spinout-yritys, joka myy kehittämäänsä nanoteknologiaan perustuvia infrapunakameroita. Kameran sisällä olevan kuvasensorin avulla nähdään infrapuna-aallonpituuksia, joita voidaan hyödyntää niin turvallisuusalalla, puolustusteollisuudessa kuin myös esimerkiksi elintarviketeollisuudessa ja kierrätyksessä.  

Emberionin perustajatiimiin kuuluva tuotehallinta- ja markkinointijohtaja Jyri Hämäläinen kertoo esimerkkejä, mitä heidän kehittämillään tuotteilla voi tehdä:

”Konenäkö tunnistaa esimerkiksi keräysmuovin, jolloin kierrätykseen päätyvät vain siihen soveltuvat muovityypit. Elintarviketeollisuudessa konenäön avulla voidaan linjalla erotella märät kahvinpavut kuivista. Näin papusäkkeihin ei päädy kosteita papuja, jotka voisivat pilata erän.”

Puolustusteollisuudessa, toisin sanoen taistelukentillä, infrapunakameran hyöty on sen kyvyssä nähdä läpi savun, savusumun ja usvan.

Messuilla asiakkaat pääsevät kokemaan tuotteet itse

Emberionin kehittämiä kameroita on mahdotonta esitellä etänä – sen osoitti jo korona-aika, jolloin kaikki messutapahtumat olivat tauolla. Messut ovatkin yhtiölle elintärkeä kanava esitellä tuotteita potentiaalisille asiakkaille.

”Kameran demoaminen on tärkeä osa myyntityötämme. Asiakas saattaa tulla konenäköä vaativan tuotteensa kanssa osastollemme nähdäkseen, miten voisimme ratkaista hänen ongelmansa. Kun virittelemme osastolla kameraa, jo 5–10 minuutissa saamme selville jotain olennaista. Siitä on sitten hyvä jatkaa asiakkaan kanssa mahdolliseen käyttöönottoon”, Hämäläinen kertoo.

Hänestä messut ovat myös loistava tapa tavata ihmisiä kasvokkain ja sopia palavereita.

Stuttgartissa järjestettävät Vision-messut ja Münchenin Automatica-messut ovat merkittävimmät tapahtumat, joihin Emberion osallistuu omalla osastollaan.

Messuosasto avaimet käteen -periaatteella säästää aikaa

Koska Emberionin työntekijät haluavat keskittyä omaan bisnekseensä, yhtiö on ulkoistanut näyttelypaikan tilaamisen, osastosuunnittelun ja koko projektinhallinnan Messualle. Yhteistyö alkoi kuutisen vuotta sitten Arvelin Internationalin kanssa, jonka Messua osti vuonna 2022.  

”Arvelin onnistui toteuttamaan ensimmäisen tilaamamme standin todella hyvin, vaikka emme itse oikein tienneet, mitä halusimme. Sen jälkeen standia on aina kehitetty eteenpäin.”

Avaimet käteen -periaatteella toimiva messutilaus on kiireisille insinööreille ainoa oikea tapa toimia. Yhteistyön perustana on luottamus.

”Meille on tärkeää, että voimme itse vain hypätä koneeseen ja luottaa siihen, että Messuan porukka on rakentanut näyttävän osaston viimeistä piirtoa myöten valmiiksi. Meidän tehtävämme on sitten vain virittää kamerat pöydille.”

Hämäläinen arvostaa myös Messuan joustavuutta ja kykyä ennakoida. Esimerkiksi kun Vision-tapahtuma laajeni yhden hallin sijaan kahteen halliin, Messua oli heti tilanteen tasalla ja onnistui varaamaan Emberionille messuosaston erinomaisella sijainnilla.

”Messua on meille tärkeä kumppani, ja luotamme siihen, että he tarjoavat osaamistaan kilpailukykyisellä hinnalla. Emme halua joutua siihen, että joutuisimme pyytämään aina useita eri tarjouksia”, Hämäläinen kiittelee.

Teksti: Jaana Kalliokoski
Kuva: Emberion

Kansainväliset messut

Haluatko keskittyä messuilla omaan bisnekseesi?

Messua huolehtii messuosaston suunnittelusta, toteutuksesta ja projektinhallinnasta, jotta tiimisi voi keskittyä asiakkaisiin ja myyntiin.

Ota yhteyttä
Lisää luettavaa

Viimeisimmät artikkelit