Skip to main content

SecD-Day 2023 kokoaa puolustus- ja ilmailualan toimijat yhteiseen tapahtumaan

Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry järjestää ensimmäistä kertaa Suomessa puolustus- ja ilmailuteollisuuden kansainvälisen tapahtuman, jossa alan yritykset pääsevät esittelemään innovaatioitaan sekä osaamistaan suomalaisille viranomaistahoille. Messua on ollut tapahtumaprojektissa vahvasti mukana.

Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry järjestää ensimmäistä kertaa Suomessa kansainvälisen SecD-Day – konferenssi- ja messutapahtuman 8.–9. helmikuuta 2023 Helsingissä Tapahtumakeskus Koskenrannassa.

SecD-Day 2023 esittelee suomalaisia teknologisia innovaatioita ja osaamista puolustus-, turvallisuus- ja ilmailualalla.

”Kaksipäiväisen ammattitapahtumamme tavoitteena on tukea Suomen kokonaisvaltaista turvallisuutta lisäämällä tietoa ajankohtaisista aiheista, tuotteista, palveluista, toimijoista ja tuottajista sekä edistää vuorovaikutusta puolustus-, ilmailu- ja turvallisuusyritysten ja alan viranomaistahojen välillä”, kertoo PIA ry:n pääsihteeri Tuija Karanko.

Tapahtumalle on ollut selvästi tarvetta

PIA ry:ssä mietittiin tapahtuman järjestämistä jo vuonna 2019. Sitten tuli korona, kunnes syksyllä 2022 tapahtuman kanssa aktivoiduttiin uudelleen.

”Viime vuonna tarkensimme SecD-Day:n konseptia ja aloitimme järjestelyt täydellä teholla. Etujärjestönä järjestämme paljon vierailuja ja tilaisuuksia, mutta tällaista konferenssi- ja messutapahtumaa emme ole ennen tehneet. Kyselyitä on kuitenkin tullut ulkomailta asti, joten tilausta on selvästi ollut.”

Kiinnostuksen myötä näytteilleasettajien määrää messuilla päätettiin nostaa aluksi asetetusta reilusta kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneenneljään.

”Enemmänkin olisi ollut tulossa, mutta tilat asettivat rajan. Suomen ulkopuolelta näytteilleasettajia on nyt mukana viisi. Alkuperäinen tavoitteemme oli, että tapahtumavieraita olisi noin 250. Tämä on ylitetty reilusti”, Karanko toteaa tyytyväisenä.

Tapahtuma ei ole yleisölle avoin, vaan kutsutapahtuma. Näyttelyn lisäksi tapahtumaan kuuluu konferenssi, jonka ohjelma koostuu korkeatasoisista puheista ja esityksistä suomalaisilta sekä kansainvälisiltä elinkeinoelämän edustajilta ja kansainvälisiltä järjestötoimijoilta.

Messua mukana alusta asti

Näyttelyn osalta PIA:ssa on oltu erittäin tyytyväisiä Messua Oy:n ammattitaitoon. Messua on hoitanut tapahtuman näyttelyosuuden tonttien ja osastopakettien myynnin sisältäen osastorakenteiden lisäksi kalusteet, grafiikan ja av-laitteet. Messua vastaa myös näyttelyosuuden projektinhallinnasta, johon kuuluu niin messuosastojen rakentaminen ja purkaminen kuin osallistuvien yritysten auttaminen heidän järjestelyissään. Messua on ollut mukana myös tapahtuman konseptoinnissa ja SedD-Day:n visuaalinen ilme ja ulkoasu ovat sen toteuttamia.

Viime vuonna Messua hoiti PIA ry:n organisoimat Suomen maapaviljongit Pariisin Eurosatoryssa sekä Euronavalissa.

”Sitä kautta tulimme tutuiksi ja näimme, millaista ammattitaitoa Messualla on. Luotettavan yhteistyökumppanin kanssa on ollut helppo toimia, ja Messua oli kanssamme kehittämässä SecD-Day:n -konseptia. Vaikka tilaisuutemme on kohtuullisen pieni verrattuna Pariisin suuriin näyttelyihin, on tapahtumassamme monia pieniä yksityiskohtia. Niiden suunnittelussa Messua on ollut upeasti apunamme”, Tuija Karanko kiittää.

Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry on Suomessa toimivan puolustus-, ilmailu-, avaruus- ja turvallisuusteollisuuden etujärjestö. PIA:n jäsenyritykset ja niiden osaaminen ovat kiinteä osa sekä Suomen kokonaisturvallisuutta että sotilaallista huoltovarmuutta. Ne tuottavat korkeatasoisia suorituskykyjä kustannustehokkaasti toimien verkostoituneesti kotimaassa ja kansainvälisesti.

PIA:n tehtävä on edistää jäsenyritystensä toimintaedellytyksiä, kilpailukykyä ja verkottumista kansallisesti ja kansainvälisesti sekä tukea Suomen viranomaisia kokonaisturvallisuuskysymyksissä.

Tutustu tapahtumaan: https://www.afda.fi/secd-day-2023/secd-day-8-922023

Teksti: Tia Härkönen

Viimeisimmät artikkelit