Skip to main content

Tervetuloa Messuan tiimiin projektipäällikkö Kai Porotähti

Messuan tiimi vahvistui marraskuun alussa, kun pitkän linjan messurakentamisen ammattilainen Kai Porotähti aloitti projektipäällikkönä. Porotähdelle kyseessä on tavallaan paluu juurille, sillä hän on työskennellyt Messualla aiemminkin.

Porotähden mukaan paluu on sujunut erinomaisesti – kiitos vankan kokemuksen messurakentamisesta ja osastototeutuksista. Messualle hän siirtyi Maiseri Oy:ltä, jossa hän työskenteli seitsemän vuotta projektipäällikkönä. Maiseri kuuluu Messuan pitkäaikaisiin verkostokumppaneihin ja toteuttaa Messualle osastorakentamista.

”Kyllähän tämä on vähän kuin olisi kotiin tullut. Arjen käyttöjärjestelmät ja toimintatavat ovat tuttuja, joten varsinaista hyppyä tuntemattomaan ei tarvinnut tehdä. Projektipäällikön hommatkin sujuvat kokemuksella. Parasta on, että kollegat ovat yhtä mukavia kuin ennenkin”, hän myhäilee.

Monipuolinen ura loi vahvan pohjan messurakentamiseen

Porotähden urapolku ei ole ollut suoraviivainen, ja juuri se on tuonut mukanaan monipuolisen osaamisen.

”Olin nuorena Novart Oy:ssa keittiökalustetöissä isäni jalanjäljissä. Armeijan jälkeen mietin, mitä isona tekisi. Rakennusarkkitehdiksi hain, mutta jäin pisteen päähän sisäänpääsystä. Niinpä lähdimme kaverin kanssa kuukaudeksi Amerikkaan. Floridassa tuli vastaan mahdollisuus lentäjäkoulutukseen, ja pienen kielipreppauksen jälkeen pääsinkin sisään. Koulu sujui hyvin, mutta pääsy ammattiin tyssäsi työharjoittelupaikkojen puutteeseen. Sen jälkeen suuntasin hetkeksi autopuolen töihin tavoitteena muuttoauton tuonti Suomeen, mikä toteutuikin.”

Suomeen palattuaan hän palasi myös Novart Oy:lle, jossa työnkuvaan tuli mukaan myymälä- ja näyttelykokonaisuuksien rakentaminen. Kokemuksista muodostui tärkeä perusta tuleville tehtäville.

”Kun Novart aloitti vientihommat, pääsin kielitaitoisena mukaan projekteihin. Rakensimme näyttelyitä ja keittiöosastoja Ruotsiin, Saksaan ja aina Abu Dhabiin asti. Niissä hommissa sain myös opettaa muille käytännön työtä paikan päällä.”

Messurakentaminen alkoi kiinnostaa Porotähteä myös yhä enemmän, ja vuonna 1997 hän haki töihin silloiselle Messu Arvelinille. Lähes 20 vuoden aikana hän eteni Tampereen yksikön asentajasta työnjohtajaksi, tuotantopäälliköksi, hankintapäälliköksi ja lopulta yksikön päälliköksi.

Projektipäällikön työ viehättää vaihtelulla

Messualla projektipäällikkö vastaa laajasta kokonaisuudesta: asiakastyöstä, teknisistä tilauksista, aikatauluista ja lopputuloksen laadusta. Työ on vaihtelevaa, eikä kahta samanlaista päivää ole.

”Tilanteet muuttuvat jatkuvasti, ja messusesonkeina on erityisen vauhdikasta. Parasta on onnistua asiakkaan kanssa ja varmistaa valmis, laadukas osasto.”

Porotähti tekee tiivistä yhteistyötä myynnin, asiakkaiden ja messujärjestäjien kanssa – varmistaen tilaukset ripustuksiin, sähköihin, veteen, paineilmaan ja näyttöihin. Tai mitä ikinä asiakas osastolleen tarvitsee.

”Tämä työ on vähän kuin peli. Valmistellaan ja treenataan, ja messut ovat se varsinainen suoritus. Yksi projekti on yksi matsi – ja tavoitteena on aina tuoda se maaliin.”

Hakeminen Messualle tapahtui sattumalta

Mahdollisuus Messualle paluuseen syntyi lähes ohimennen.

”Juttelimme toimitusjohtaja Eriikka Kalliokosken kanssa eräästä Maiserin osastototeutuksesta. Siinä sivussa hän mainitsi, että Messualla on projektipäällikön paikka auki. Mietin hetken ja sanoin, että minäkin haen sitä.”

Vaikka Porotähden edellinen työ oli mielekästä, Kurikan neljän päivän viikkoreissut olivat alkaneet tuntua raskailta.

”Ilokseni tulin valituksi, ja työ on tuntunut tosi hyvältä. Olen alalla rakkaudesta lajiin. Lisäksi on hienoa, että voin nykyään tehdä ison osan työstä Tampereelta kotoa käsin. Vaimokin on tyytyväinen”, hän naurahtaa.

Messua tunnetaan laadusta – ja siitä pidetään kiinni

Projektipäällikkö Porotähti arvostaa Messuan laajaa ja pitkäjänteisesti rakennettua yhteistyöverkostoa.

”Messualla on hieno verkosto alihankkijoita. Olin aikanaan itsekin mukana etsimässä näitä kumppaneita, ja osa heistä toimii kanssamme edelleen. Se on hienoa.”

Projektipäällikön roolissa yksi tavoite on hänelle erityisen tärkeä.

”Tyytyväinen asiakas on kaiken keskiössä. Messua tunnetaan luotettavuudesta ja laadusta – ja siitä minäkin pidän kiinni.”

Teksti: Tia Härkönen


Messuan tiimin esittely -sarja

Lue sarjan edelliset esittelyt.

Projektipäällikkö Jonna Simola – 30 vuotta Messualla

Jonna Simola – 30 vuotta Messualla

Jonna Simola juhlii tänä vuonna 30-vuotista uraa Messualla. Hän on kulkenut matkan somistajasta projektipäälliköksi ja omistajaksi – ja ollut mukana rakentamassa Messuan menestystarinaa jo kolmen vuosikymmenen ajan.

Tutustu Ellaan – Messuan monipuolinen asiakaspalvelija ja kielitaituri

Ella on Messuan värikäs ja lämminhenkinen asiakaspalvelija, jonka ensikosketus perheyritykseen oli jo yläkouluaikana kesätyöntekijänä.

Esittelyssä Lilly Simola, neljännen polven messualainen

Lilly on kasvanut tapahtuma-alan ytimessä ja on ollut mukana erilaisissa tapahtumaprojekteissa niin Suomessa kuin ulkomailla.