Skip to main content

Projektipäällikkö Harriet Stormbom pitää asiat hallinnassa asiakkaan puolesta

Projektipäällikkö Harriet Stormbom on tottunut pitämään langat käsissään. Se taito kantaa pitkälle messutapahtumissa ja osastoprojekteissa, ja erityisesti silloin, kun tapahtuma on ulkomailla.

Harriet Stormbom on työskennellyt messualalla jo kymmenisen vuotta. Aika tuntuu hänestä hurahtaneen hetkessä. Vuodesta 2012 hän työskenteli Arvelin International Oy:ssä ja Messuan ostettua yrityksen toukokuussa 2022, siirtyi sujuvasti uuden omistajan palvelukseen.

”Vuosi messualaisena on mennyt todella nopeasti. Keväällä aloittaessamme oli paljon projekteja päällä ja myös syksyä oli myyty, eli se oli työntäyteinen. Tapahtuma-ala vapautui juuri koronan jäljiltä, joten siirrettyjä messuja oli paljon. Se toi kiireitä aikatauluihin myös tällä puolella pöytää”, Stormbom kertaa.

Kansainvälisiä messuja pitkään hoitaneena hän on kuitenkin tottunut kiireeseen ja hiomaan pieniäkin yksityiskohtia sekä toisaalta pitämään huolen siitä, että kaikki osa-alueet projektissa hoituvat niin kuin pitää. Stormbomin kevät näyttääkin kalenterin osalta täydeltä, sillä messuja on touko- ja kesäkuussa tiedossa useita Saksassa sekä Hollannissa.

”Työssäni nautin siitä, että voin olla toimittamassa asiakkaillemme avaimet käteen -palvelua, joka silmin nähden helpottaa asiakkaidemme elämää. Aikataulut voivat välillä tuottaa asiakkaalle tiukkaa, mutta minun tehtäväni on silloin muistuttaa ja tukea heitä niiden olemassaolosta.”

Kansainvälisyys tuo lisämaustetta työhön

Ennen työskentelyä messualalla Stormbom toimi kielenkääntäjänä. Hän ehti olla myös vapaaehtoistyössä opettajana Costa Ricassa vuoden verran, ja sieltä palattuaan päätti, että nyt on aika kokeilla jotain uutta.

”Kansainvälistä vientiä tukeva toiminta kiinnosti, ja löysin itseni Arvelinilta. Silloin messuala ei ollut itselleni tuttua, mutta nopeasti huomasin, että olin kuin sattumalta löytänyt omanoloisen työn. Erityisesti ulkomaan messut motivoivat. Kielenkääntäjänä minulla on vahva kielitaito ja sitä kautta tulee myös tarkkuus yksityiskohtiin. Ne antavat lisäinspiraatiota projekteissa.”

Kansainvälisyyden lisäksi projektipäällikköä motivoi työssä sen monipuolisuus ja vaihtelevuus, erilaiset asiakaskontaktit, hyvät yhteistyökumppanit ja mahtavat kollegat. Projektipäällikkönä Stormbomin työhön kuuluu asiakkuuden hoitaminen siitä eteenpäin, kun projektista on tullut kauppa.

”Viimeistelen ja varmistan osaston. Tilaan osastolle hallin tekniikat ja palvelut, eli esimerkiksi osaston sähköt, nettiyhteyden, vesiliitännät, ripustuspisteet katosta sekä siivouksen. Kun ne on varmistettu, siirrän osaston tuotantoon rakentajalle. Kun kaikki on valmista, olen taas tarvittaessa luovuttamassa valmista osastoa asiakkaalle messuhallissa.”

Aikataulut ja -syklit ovat muuttuneet

Sen Stormbom on huomannut muutoksena vuosien varrella, miten päätöksenteko on hidastunut merkittävästi ja että asiakkaat ovat liikkeellä yhä myöhemmin.

”Ennen osastopinta-alat tilattiin vähintään puoli vuotta aiemmin tai monesti jopa saman tien seuraavalle vuodelle, kun edelliset messut päättyivät. Nyt messuille menijä saattaa olla yhteydessä todella pienellä aikamarginaalilla, ehkä vain puolitoista kuukauttakin ennen.”

Stormbom miettii, ettei asiakas välttämättä aina itsekään tiedä mitä haluaa. Siksi myöhäinen aikataulu ja siitä seuraava kiire kasvattavat riskejä ja kustannuksia. Voi hyvin olla, että osastopaikkoja ei enää olekaan, tai tilausajat ovat umpeutuneet. Hallin palveluja voi toki tilata hyvinkin joustavasti, mutta hinnat nousevat, mitä lähemmäs messujen h-hetkeä mennään. Samoin koronan jälkeen on osastorakentajista ollut alalla vajetta, joka sekin on näkynyt osastopystytysten ruuhkautumisina.

Aikataulut ovat siis merkittävässä roolissa monelta näkökannalta. Harriet Stormbom kiittääkin Messuan yhteistyökumppaneita.

”Meillä on loistavia, pitkäaikaisia rakentajakumppaneita, jotka joustavat ja osaavat toimia myös paineen alla. Parhaat kumppanit näkyvät siinä, kun tulee jokin ongelmatilanne. Suhde punnitaan siinä, miten tilanne ratkaistaan.”

Teksti: Tia Härkönen
Kuva: Messua Oy

Viimeisimmät artikkelit