Messua Header logo

Messua 35 v. – Historiaa, kunnianhimoa ja yrittämistä jo vuodesta 1961

1.4.2022

Juhlavuosina tulee aina mietittyä menneitä vuosia. Messualla historiaa riittää 35 vuotta pidemmällekin ja kiitollisina muistelemme myös noita aikoja. Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti Kilpimainos Arvelinin.  Noista ajoista asti on yrityksessä arvostettu käytännön osaamista, käden taitoja sekä ennakkoluulottomuutta.

Esko Arvelin (s.1924) oli luova ja kokeilunhaluinen nuorimies. Kansakoulussakin hän vaihtoi ainekirjoitusvihkoissa käytetyn kaunokirjoituksen erilaisiin tekstaustyyleihin ja myöhemmin hän kävi tekstauskurssin – kirjeitse!

Sodan sytyttyä nuori Esko joutui rintamalle, josta palattuaan hän pääsi rintamamiehille suunnatulle maalarin ammattikurssille Helsinkiin. Sen suoritettuaan Esko sai työpaikan helsinkiläisessä kilpimaalaamossa. Sodan jälkeisen vaikean asuntotilanteen vuoksi Esko joutui kuitenkin vuonna 1948 palaamaan takaisin kotikonnuilleen Lahteen. Taitavalle miehelle löytyi onneksi heti töitä; ensin kilpimaalarina Maalaamo Zetterbergillä, ja siitä 6 vuoden päästä Askon somistamosta, jossa hän perehtyi myös näyttelyrakentamiseen. Kolmen Askon vuoden jälkeen Esko työskenteli neljä  vuotta Lahti Mainoksen somistamossa, jossa hän toimi muun muassa somistamopäällikkönä.

Mainos Arvelin syntyy ja kasvaa

Vuonna 1961 Esko oli vakuuttunut oman alan löytymisestään ja päätti ryhtyä yrittäjäksi. Syntyi Kilpimainos Arvelin T:mi. Siitä jo vuoden päästä yhtiömuoto muuttui ja yrityksen nimeksi tuli Mainos Arvelin Ky. Perheen ja ystävien avulla yrityksessä maalattiin kilpiä ja rakennettiin somistuksia. Toimintaan kuuluivat lisäksi silkkipainotyöt. Eskon tavoitteena oli, että yritys antaa perheelle elannon ja itselle töitä. Ala tarjosi kuitenkin hyvän markkinaraon ja toiminta alkoi kasvaa ja menestyä. Alusta asti toiminnoissa oli mukana myös messuosastojen rakentaminen.

Nopealla vauhdilla toiminta laajeni ja henkilökuntaa lisättiin. Eskon neljästä pojasta Antti ja Jorma olivat tehneet yrityksessä töitä koulun jälkeen, loma-aikoina ja toisinaan viikonloppuina niin kuin siihen aikaan perheyrityksissä oli tapana. Opintojen ja asepalveluksen jälkeen Antti siirtyi Helsinkiin samalle toimialalle ja Jorma kokopäivätöihin perheyritykseen.

Vuonna 1968 Mainos Arvelin Ky:ssä keskityttiin yksinomaan somistamo- ja näyttelytoimintaan. Silkkipainotoiminnasta luovuttiin ja kumppanina ollut Sakari Halme perusti oman yrityksen, Mainoskaari Oy:n, jonka kanssa yhteistyö painoasioissa jatkui.

1970-luku toi Consta-profiilirakenteet ja 80-luvulla kansainvälistyttiin

Pojista Heikki Arvelin tuli töihin perheyhtiöön kesällä 1971. Yhtiö oli kokenut nopeaa kasvua ja kesäkuussa 1976 yhtiö muutettiin osakeyhtiöksi. Samana vuonna myös Antti Arvelin liittyi perheyhtiöön. Tuolloin perustettiin Antin johtamana toimisto Helsinkiin ja aloitettiin myös Consta-profiilirakenteiden suunnittelu ja valmistus. Tästä näyttelyrakennejärjestelmästä kehittyikin yrityksen kantavin tuote, jota myöhemmin vietiin 20-30 eri maahan.

Toimialamuutoksen myötä yrityksen nimi muuttui Arvelin Oy:ksi. Tässä vaiheessa Antti, Jorma ja Heikki tulivat mukaan yhtiön osakkaiksi. Vuonna 1981 Arvelin Oy oli toiminut 20 vuotta ja henkilökuntaa oli 30 henkeä. Yhtiön kasvaessa edelleen käynnistettiin oman toimitalon suunnittelu ja rakentaminen. Omiin tiloihin muutettiin Lahdessa 1983.

Vuonna 1986 Arvelin Oy toimi jo viidellä paikkakunnalla: Helsingissä, Lahdessa, Tampereella, Oulussa ja Turussa. Yhtiöllä oli yhteisyritys Moskovassa ja edustuksia Lontoossa, Saksassa ja Singaporessa, jossa Eriikka Kalliokoski (o.s. Arvelin) oli 1985 kesätöissä. Antti teki suuria kauppoja Neuvostoliittoon, jonne vietiin Consta-rakenteita junavaunuittain: 80-luvun lopulla markkinat kävivät kuumana.

Näinä vuosina messuala koki suuren murroksen ja yritykset erikoistuivat. Yrityksen henkilökunnan määrä ylitti suurimmillaan jo 100. Mukaan liittyi pääomasijoitusyhtiö ja samassa yhteydessä toteutettiin sukupolvenvaihdos. Jorma ja Heikki tahtoivat jatkaa itsenäisinä yrittäjinä. Vuonna 1987 Jorma perusti suunnittelutoimisto Messua Design Oy:n sekä osti Arvelin Oy:n Oulun toiminnot, josta tuli Messu Arvelin Oy.  Samana vuonna Heikki aloitti Messumainos Oy:n ostaen kaikki somistamotoiminnot Arvelin Oy:ltä. Antti perusti oman yrityksensä Arvelin International Oy:n vuonna 1999.

Vuosi 1989 oli viimeinen kovan talouskasvun vuosi. Samana vuonna yrityksen perustaja Esko jäi eläkkeelle. Esko Arvelin nukkui pois syksyllä 2009 ja yrityksessä myös tiivisti työskennellyt vaimonsa Hillevi vuotta myöhemmin.

2000-luku toi johtoon lapsenlapset

Esko Arvelinin käynnistämä yritystoiminta jatkuu edelleen suvussa samalla toimialalla kolmena eri tavoin jalostuneena yrityksenä jo kolmannessa sukupolvessa. Messu Arvelinin toimitusjohtajana toimi Jorma Arvelin vuoteen 2005 asti, jonka jälkeen hän työskenteli yrityksessä vielä 2007 saakka.

Sukupolvenvaihdos tehtiin joustavasti 2005 – 2009 välillä, jolloin omistajiksi tulivat Eskon lapsenlapset Jonna Simola ja Eriikka Kalliokoski. Heistä Eriikka aloitti Messua Designin toimitusjohtajana 2005 ja Messu Arvelinin toimitusjohtajana 2007. Jonna Simolan puoliso Valtteri Simola aloitti hallituksen puheenjohtajana 2011.

Messu Arvelin ja Messua fuusioituivat 2014 ja nimeksi tuli Messua Oy. Samana vuonna lopetettiin toimipiste Oulussa. Tampereen toimipiste lopetettiin vuonna  2016. Nykyinen toimipiste sijaitsee Lahdessa.

Messua uudistui 2016 toimintatavan muutoksen myötä. Tapahtumien toteutus ostetaan kokonaan yhteistyökumppaneilta. Oman toiminnan painopisteinä ovat suunnittelu, myynti ja projektinhallinta.

Tänään Messualla on vahva kokemus osastojen toteuttamisesta ympäri maailmaa erilaisissa rakennusympäristöissä tiukoissakin aikatauluissa. Vuosien varrella olemme rakentaneet laajan kumppaniverkoston, joista toteuttajat valitaan kunkin projektin tarpeiden ja sijainnin mukaisesti. Messuan projektinhallinta varmistaa, että toteutus vastaa ja täyttää asiakkaamme tarpeet; ajoissa, suunnitelman mukaisena, viimeisteltynä, kustannusarvion puitteissa.