Fiksua osastosuunnittelua – samalla sabluunalla Lignassa ja Puumessuilla
Case: Jartek Invest Oy
Kun sahateollisuuden ja puunjalostuksen ammattilaiset esittäytyvät messuilla, on paikalla oltava vakuuttava. Jartek halusi tänä vuonna tuoda esiin uudistunutta brändi-ilmettään sekä Lignassa että Puumessuilla ja panosti siihen, että messuosastot olisivat mahdollisimman yhtenäiset niin Saksassa kuin Suomessa.
Jartek Invest Oy:lle messut ovat olleet jo vuosia tilaisuus, jossa kohdataan asiakkaita ja yhteistyötahoja sekä esitellään uusimpia ratkaisuja ja laitteita. Yrityksessä viennin ja markkinoinnin parissa jo yli 20 vuotta työskennellyt markkinointipäällikkö Olga Markova näkee messut myös vahvana kohtaamispaikkana yrityksen brändille.
Tänä vuonna Jartek osallistui toukokuussa Ligna-messuille Saksassa ja syyskuussa Puumessuille Jyväskylässä.
”Lignassa olemme olleet mukana jo lähes 20 vuoden ajan, ja yhtä pitkään olemme osallistuneet myös Puumessuille. Molemmat ovat joka toinen vuosi ja aina samana vuonna. Siksi tavoitteemme on, että voisimme olla läsnä molemmissa tapahtumissa mahdollisimman samanlaisilla toteutuksilla”, Markova kertoo.

Ensimmäistä kertaa Messuan kanssa
Messuvuosi 2025 on ollut Jartekille erityisen merkittävä, sillä Lignassa julkistettiin uudistunut brändi. Tämä asetti kovat tavoitteet. Osastojen tuli olla näyttäviä, yhtenäisiä ja brändin mukaisia – mutta samalla sopia hyvin erilaisiin tiloihin ja kohderyhmille. Lignassa osasto oli 60 m² kulmapaikka ja Puumessuilla 70 m² saarekeosasto. Vaikka tilat ja muodot olivat erilaisia, sama ilme ja samat elementit piti saada mukaan.
”Kilpailutimme vuoden alussa useamman messutoimiston ja tarjouspyynnössä oli mainittuna molemmat messut. Messuan tarjous ja ideat toteutuksesta Lignaan osuivat meille heti. Ne erottautuivat innostavalla tavalla ja Messuan suunnittelija Jukka Tiihonen oli upeasti löytänyt meille jotain uutta. Puumessuille yksityiskohtia hieman hienosäädettiin, mutta nekin saatiin ihan nappiin”, Markova kehuu.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun osastoja toteutettiin yhteistyössä Messuan kanssa.
Jartek Lignassa



Toiminnallisuus keskiössä ja luonnonmateria kunniassaan
Molempien osastojen ilmeessä yhdistyi lämpökäsitelty puu sekä väreinä musta ja Jartekin tunnusväri sininen. Materiaaleissa välittyi sekä estetiikka että tarina, sillä lämpöpuu oli hankittu Jartekin asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta, jotka käyttävät yhtiön lämpökäsittelylaitteita.
”Osastolle toteutetun kahvilan lämpökäsitellystä puusta tehty terassilattia oli osaston sydän. Siellä todella viihdyttiin. Luonnonmateriaalit loivat kutsuvan ja arvokkaan tunnelman”, Markova sanoo.
Messuosastojen suunnittelussa huomioitiin myös käytännöllisyys ja varastotilat mitoitettiin riittävän suuriksi palvelemaan osaston henkilökuntaa taukopaikkana ja tarvittaessa työtilana. Lignan kokemusten pohjalta Puumessuille tuotiin puolestaan erillinen puhelinkoppi, sillä alan messuilla on paljon näytöksiä ja meteli työkoneista isossa messuhallissa on välillä kova.
”Lattiaelementti, samoin kuin messutiski ovat meillä pitkäaikaisessa käytössä. Vastuullisuus huomioidaan kaikessa missä voidaan. Puumessuille haluamamme puhelinkoppikin löytyi itse asiassa toimistoltamme. Messua hoiti sen turvallisen kuljetuksen Jyväskylään ja sieltä takaisin Lahteen”, Markova kiittelee.
Jartek Puumessuilla



Hupia ja hyötyä käsi kädessä
Niin Lignassa kuin Puumessuilla on omanlaisensa kävijä- ja kohderyhmät. Koska painopisteet ovat erilaiset markkinoiden mukaan, mukautettiin osastojen aktiviteettia messujen välillä. Lignassa esiteltiin hologrammilla lämpöpuun valmistuslaitteista uutuustuote minikamaria eli lämpökäsittelyuunia ja aktiviteettina oli ”Arvaa paino” -kilpailu, jossa arvuuteltiin lämpökäsitellyistä rimoista osastolle kasatun puupinon painoa.
Puumessuilla puolestaan asiakaskunta oli pitkälti sahapuolelta ja painopiste lajittelussa. Siksi aktiviteetti vaihdettiin ”Bufferin minuuttipeli” -kilpailuksi, jossa asiakkaiden oli tarkoitus seurata näytöllä pyörivää animaatiota ja arvata, kuinka monen minuutin ajan bufferi pystyi pitämään linjan käynnissä pelkän varastonsa avulla.
”Molemmissa kilpailuissa vastaukset kirjattiin tabletilla, jonka kautta saatiin myös kerättyä yhteystietoja”, Markova antaa vinkkinä.
Yhteistyötä myös tulevaisuudessa
Messuan ketteryys oli Jartekille tärkeä arvo. Suunnittelu oli sujuvaa, aikataulut pitivät, pieniin muutostarpeisiin reagoitiin nopeasti ja lopputulos ylitti odotukset.
”Messuille osallistuminen on meille aina iso projekti, joka tukee koko vuoden myyntiä ja markkinointia. Oli mahtavaa, että osastomme olivat sekä ilmeeltään että toiminnallisuudeltaan juuri sitä, mitä halusimme asiakkaillemme tarjota. Messua kanssa työskentely oli helppoa ja lopputulos ammattimainen. Yhteistyö jatkuu varmasti myös tulevaisuudessa”, Markova hymyilee.
Lisätietoja
Jartek on suomalainen perheyritys, joka on jo yli puolen vuosisadan ajan kehittänyt innovatiivisia ratkaisuja puunjalostusteollisuudelle. Yrityksen tarjonta kattaa laitteet, linjastot, ohjelmistot, automaation sekä asiantuntijapalvelut, aina yksittäisistä osista kokonaisiin avaimet käteen -toimituksiin. Jartekin asiantuntijatiimi toimii Lahdesta käsin palvellen asiakkaita yli 20 maassa. Tutustu Jartekiin: www.jartek.com/fi

Teksti: Tia Härkönen
Kuvat: Jartek Invest Oy, Messua Oy
Haluatko messuosaston, joka erottuu edukseen?
Ota yhteyttä Messuaan ja suunnitellaan yhdessä fiksu ja toimiva osastoratkaisu seuraaviin messuihisi.